Leivo leipää Andersin kanssa!

Lisätty 26.06.2014

Suomen hiiva jakaa kesän ja syksyn ajan joka kuukausi yhden kokeilemisen arvoisen leipäreseptin ja siihen liittyvän videon.

Reseptit ovat viime vuonna Suomessa ensikertaa esitetyn Koko Suomi Leipoo –ohjelman voittaneen Anders Wickströmin valitsemia. Videolla Anders näyttää, miten leipominen onnistuu.

Sipoolainen perheenisä on harrastanut leipomista lapsesta asti, joten kädet uppoavat taikinaan tottuneesti. Erityisesti pulla on Andersin suosikki. Sitä hän leipoo itse ja sen hän myös valitsee, kun menee kahvilaan.

–          Pulla kertoo eniten leipomon tasosta, Anders toteaa.

Omassa pullareseptissään Anders käyttää aina kylmää maitoa.

–          Hiiva herää kylmässä nesteessä hitaammin. Kun taikina saa kohota rauhassa, leivonnaisesta tulee paremman makuinen, oli se sitten pulla tai leipä. Mielestäni pullista tulee myös mehukkaampia.

Anders kertoo, että kilpailun voitto oli hänelle yllätys, vaikka loppua kohti voitontahto lisääntyikin.

–          Välillä tehtävistä suoriutui rimaa hipoen, mutta epäonnistumisen kautta lisääntyi myös halu yrittää vieläkin enemmän.

Anders myöntää, että kilpailun jälkeen paineet leivosten onnistumisesta kotioloissa ovat  kasvaneet.

–          Samalla olen kuitenkin saanut myös paljon varmuutta tekemiseeni ja rohkeutta toteuttaa omaa tyyliäni, hän kertoo.

Andersin suosikkien, pullien ja erilaisten leipien lisäksi Wickströmien keittiöstä leijaileekin yhä useammin myös täysin uusia tuoksuja.

–          Haluan kokeilla mahdollisimman paljon uutta. Pullissa ja leivissä suosin kuitenkin aina
tuorehiivaa,  Wickström sanoo.

 

Hyvää Joulua !

Lisätty 20.12.2013

Oikein Hyvää Joulua ja Rauhallista Uutta Vuotta!

 

Toivottaa Suomen Hiivan väki

Pakkaus muuttuu

Lisätty 07.08.2013

Osana Suomen Hiiva Oy:n 2014 vuoden 125-vuotis syntymäpäiviä, olemme uusineet 50 g hiivapakkauksen. Hiiva on edelleen samaa laadukasta Lahdessa valmistettua tuorehiivaa. Pakkaukset muuttuvat Parasta ennen päiväyksellä 28.8 alkaen.

Hyvää Juhannusta!

Lisätty 20.06.2013

Oikein Hyvää Juhannusta!

 

Toivottaa Suomen Hiivan väki

Suomen Hiiva Oy täyttää 125 vuotta

Lisätty 04.06.2013

Suomen Hiiva Oy täyttää 125 vuotta, vuonna 2014. Tämän kunniaksi päivitämme pakkauksemme uusiin. Ensimmäisenä tulevat kauppoihin 50 g hiivapaketit uusissa laatikoissa. Tämä tapahtuu tuotteilla, joiden parasta ennen päiväys on 26.6

K-supermarket Revontori Haukiputaalta on Vuoden 2013 Leipäkauppa

Lisätty 22.02.2013

K-supermarket Revontori Haukiputaalta on Vuoden 2013 Leipäkauppa

21.2.2013

Suomen Leipuriliitto ry paikallisyhdistyksineen on valinnut 17. kerran Vuoden Leipäkaupan. Vuoden 2013 Leipäkauppa on  K-supermarket Revontori, Haukipudas, U & P Rantala Oy.

Monivaiheinen Vuoden 2013 Leipäkauppa -kilpailu eteni siten, että Suomen Leipuriliitto ry:n paikallisyhdistykset (14 kpl) valitsivat omalta alueeltaan parhaaksi katsomansa päivittäistavarakaupan leipä-osaston ja nimesivät sen ehdokkaakseen vuoden leipäkaupaksi. Tunnustuksena alueellisesta valinnasta myymälä sai leipäosastolleen ehdokkuudesta kertovan banderollin. Loppukilpailuun valittiin kolme päivittäistavarakauppaa, jotka olivat

K-supermarket Revontori, Haukipudas K-supermarket Yliveto, Vantaa S-market Myllykeskus, Lappeeenranta

Voittajan valitsi raati, johon kuuluivat brand koordinaattori Maarit Pigg Fazer Leipomot Oy:stä, toiminnanjohtaja Kaisa Mensonen Leipätiedotus ry:stä, toimialapäällikkö Karri Kunnas Kauppamyllyjen Yhdistys ry:stä sekä toimitusjohtaja Mika Väyrynen Suomen Leipuriliitto ry:stä.

K-supermarket Revontori tarjoaa asiakkailleen näyttävän ja monipuolisen suomalaisen leipäosaston, jossa on runsas valikoima Suomessa valmistettuja valtakunnallisten, alueellisten ja paikallisten leipomoiden tuotteita. Leipäosasto on ammattimaisesti hoidettu ja sen yleisilme on viihtyisä. Tuotteet on aseteltu esille selkeästi ja oikeassa järjestyksessä eli tuoreimmat edellä ja vanhemmat takana. Raatiin teki vaikutuksen myös kauppiaan toteamus, että maanantaiaamuisin leipäosasto tyhjennetään vanhoista tuotteista ja hyllyt täytetään tuoreilla tuotteilla. Myös paikalliset makutottumukset on otettu hyvin huomioon ja sesonkituotteet ovat näyttävästi esillä. Keliaakikoille on gluteenittomissa tuotteissa tarjolla myös tuorevaihtoehtoja.  K-supermarket Revontorin viihtyisällä ja hyvin hoidetulla leipäosastolla on miellyttävä asioida.

Vuoden 2013 Leipäkauppa julkistettiin Oulussa 21.2.2013. Kauppiaspariskunta Ulla ja Pekka Rantalalle ojennettiin kultamitalit, voittobanderolli ja kunniakirja valinnasta Vuoden Leipäkaupaksi. Kultamitalin sai myös leipäosaston hoitaja Marika Kants.

Vuoden Leipäkauppa -kilpailu järjestetään nykyisin kahdessa sarjassa. Joka toinen vuosi kilpailussa ovat mukana pienemmät päivittäistavarakaupat ja joka toinen vuosi hypermarketit ja tavaratalot. Vuoden 2013 Leipäkauppa -kilpailussa olivat mukana pienemmät päivittäistavarakaupat. Vuoden 2012 Leipäkaupaksi valittiin K-citymarket Joensuu, Pilkko, Juha ja Mari Kupiainen Oy.

Vuoden Leipäkauppa -titteli on tunnustus työstä suomalaisen leipäkaupan kehittämisessä.

Lähde: Suomen Leipuriliitto

 

Pullan tuoksuista Joulua !

Lisätty 17.12.2012

Pullan tuoksuista Joulua !

ja

Mukavia leivontahetkiä viodelle 2013 !

Toivoo: Suomen Hiivan väki

Mainostoimisto Ilme KPM lokakuu 2012

Lisätty 13.12.2012

Lokakuun parhaan mainoksen tittelin voitti Suomen Hiiva nettisivu-uudistuksellaan. Uudistimme keväällä tunnetun ja perinteikkään suomalaisen brändin logon ja yritysidentiteetin. Kesän jälkeen vuorossa olivat Suomen Hiivan internetsivut. Niiden uudistamisen haasteena oli hiivan kaksi vahvaa, toisistaan poikkeavaa käyttäjäkuntaa: leipomoteollisuus ja kuluttajat.

Kotipuolen asiakkaille keskeisin hiivaan liittyvä asia ovat reseptit: niitä ihmiset etsivät ja niillä ihmiset saadaan liikkeelle. Harva hakee tietoa hiiva- tai tuorehiiva-sanalla, vaan hakukoneeseen kirjoitetaan esimerkiksi pullataikina tai pizzapohja. Ammattilaisille tärkeää on reseptien ohella Suomen Hiivan konsultoiva asiakaspalvelu sekä tuotteiden kattava jakeluverkosto.

KPM-tuomaristo kiitteli sivuston toimintalogiikkaa, selkeyttä ja “yksinkertaista, vanhaa sävyä”. Yksi tuomareista piti olennaisena, että “käyttäjäkunnat löytävät heti omat, itseä koskettavat asiat”. Toinen kiinnostui aiheesta itsekin. “Teki mieli mennä tutustumaan tarkemmin.”

Lokakuun KPM-tuomaristoon kuuluivat Jonna Kukko Future Groupista, Merja Lehtovaara-Viitala Juustoportista ja Tord Holmlund Uponorilta.

Ilmeen Suomen Hiiva -tiimissä työskentelivät Suomen Hiivan myyntipäällikön Kari SIllforsin kanssa AD Tuomas Kotialho, AD Antti Toivanen, projektiassistentti Petra Partanen ja projektijohtaja Joona Kallinen.

Vuoden 2013 leipäkauppa finalistit on valittu

Lisätty 27.11.2012

Suomen Leipuriliiton järjestämä Vuoden 2013 Leipäkauppa -kilpailu on edennyt finalistivaiheeseen. Karsintakierros on käyty läpi ja Leipuriliiton paikallisyhdistysten asettamien maakunnallisten ehdokaskauppojen joukosta on valittu kolme finalistia, jotka ovat:

K-supermarket Yliveto, Vantaa

K-supermarket Revontori, Haukipudas

S-market Myllykeskus, Lappeenranta

Loppukilpailijat valitsi raati, johon kuuluivat brand koordinaattori Maarit Pigg Fazer Leipomot Oy:stä, tuoteryhmähallintapäällikkö Saija Miettinen Vaasan Oy:stä sekä toimitusjohtaja Mika VäyrynenSuomen Leipuriliitto ry:stä.

Vuoden Leipäkaupan valinnassa vuorottelee nykyisin kaksi sarjaa. Joka toinen vuosi kilpailussa ovat mukana hypermarketit ja tavaratalot ja joka toinen vuosi näitä pienemmät päivittäistavarakaupat. Vuoden 2013 Leipäkauppa valitaan pienempien päivittäistavarakauppojen sarjassa.

Tammikuussa loppukilpailuraati käy arvioimassa finalistit ennalta ilmoittamattomana aikana. Voittaja julkistetaan helmikuussa.

Vuoden Leipäkaupan valinnassa painavat tuotteiden tuoreus, valikoiman monipuolisuus, paikallisten, alueellisten ja valtakunnallisten leipomoiden tuotteiden saatavuus, leipäosaston siisteys ja järjestys sekä leipäosaston henkilökunnan asiantuntemus ja palvelualttius. Raati kiinnittää huomiota myös tuotteiden esillepanoon, leipäosaston omaleimaisuuteen sekä erityisruokavaliotuotteiden saatavuuteen.

Kuluttajat arvostavat leivässä eniten tuoreutta ja makua. Niistä kaupan ja leipurin on huolehdittava yhteistyössä. Sitä pyritään edistämään myös Vuoden Leipäkauppa -kilpailulla, joka järjestetään nyt seitsemännentoista kerran. Tämän vuoden eli Vuoden 2012 Leipäkaupaksi valittiin joensuulainen K-citymarket Pilkko, Juha ja Mari Kupiainen Oy.

Lähde: Suomen Leipuriliitto ry

 

Leipä palasi ruokapöytiin

Lisätty 01.11.2012

Vuoden alamäen jälkeen leivänmyynti on kääntynyt hienoiseen kasvuun.

Lue lisää aiheesta:

http://www.esaimaa.fi/Online/2012/10/29/Leip%C3%A4+palasi+ruokap%C3%B6ytiin/2012114391175/4

 

Lähde Etelä-Saimaa

 

Tekninen häiriö palautteen vastaanotossa

Lisätty 17.10.2012

Tekninen häiriö palautteen vastaanotossa. Mikäli olet lähettänyt palautetta 4.10.-16.10.2012 ajankohtana on meillä ollut ongelmia yhteyksissä. Pahoittelemme häiriöstä aiheutunutta haittaa. Halutessa voitte lähettää yhteydenottonne uudelleen.

Suomen Hiiva uusi verkkosivunsa

Lisätty 03.10.2012

Suomen Hiiva on uusinut verkkosivunsa palvellakseen kuluttajia entistä paremmin. Verkkosivujemme laaja sisältö on nyt selkeästi aseteltu ja helposti löydettävissä. Kokeile kätevää reseptihakuamme ja löydä se perinteinen korvapuustiresepti! Vai haluatko tietää jotain hiivasta? Kysy ja vastaamme -palstalla on paljon tietoa hiivasta. Voit esittää meille myös oman kysymyksemme, me vastaamme!