Suppilovahverorulla

Taikina:
2 dl vettä
½ pala tuorehiivaa
1 tl suolaa
n. 2 ½ dl kaurahiutaleita
n. 3 ½ dl vehnäjauhoja
50 g margariinia

Täyte:
n. 1 l tuoreita suppilovahveroita
300 g jauhettua hirvenlihaa
n. 200 g tuorejuustoa
yrttisuolaa
viherpippuria
valkopippuria
persiljaa tai paprikaa

Voiteluun kananmunaa

Valmistus:
Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää joukkoon hiutaleet, jauhot ja sulatettu rasva. Nostata taikinaa 30 minuuttia ja tee odottaessa täyte. Paista ensin hirvenliha ja lisää joukkoon pilkotut suppilovahverot sekä mausteet. Sekoita lämpimään täytteeseen tuorejuusto.

Tee taikinasta noin A4:n kokoinen levy ja levitä täyte siihen tasaisesti. Kääri levy rullalle niin, että sauma jää alapuolelle. Käännä päät kiinni. Voitele munalla ja pistele haarukalla. Paista uunin keskiosassa 225 asteessa kunnes rulla on päältä kauniin ruskea.