Leivinhiivan valmistus eli kasvatus on puhtaasti biologinen tapahtuma. Se perustuu yksittäisten hiivasolujen lisääntymiseen kuroutumalla eli solujen jakautumiseen. Hiivalle annetaan ravinnoksi sokeria, vettä ja paljon happea, jolloin hiivasolu kasvaa ja jakautuu kahtia. Näin yhdestä hiivasolusta tulee kaksi solua. Solut jakautuvat uudestaan ja uudestaan, jolloin saadaan lukemattomia hiivasoluja eli paljon hiivaa.
Leivinhiivan valmistus alkaa kantahiivan viljelyllä täysin puhtaissa laboratorio-olosuhteissa. Hiivatehtaalla kantahiiva lisätään fermentoriin, johon lisätään hiivan tarvitsemia ravinteita kuiten sokerijuurikasmelassia ja vettä. Jotta hiiva saisi riittävästi happea kasvaakseen hyvin puhalletaan fermentoriin paljon suodatettua ilmaa. Hiivan valmistus eli kasvatus suoritetaan tarkoin valvotuissa olosuhteissa. Tätä monivaiheista biokemiallista prosessia ohjataan ja valvotaan tietotekniikan avulla. Kasvatuksen jälkeen hiiva kerätään talteen eli erotetaan kasvatusalustasta. Noin viikon kestävän, monivaiheisen kasvatuksen aikana saadaan 200 gramman hiivaviljelmästä lähes 200 tonnia tuorehiivaa.
Valmistettu hiiva on nestemäisessä muodossa eli hiivakermana. Hiivakermaa voidaan sellaisenaan toimittaa leipomoiden käyttöön. Puristehiiva valmistetaan poistamalla hiivakermasta vettä, puristamalla hiiva muotoonsa ja pakkaamalla se paperikääreeseen tai säkkeihin.
Myös kuivahiiva valmistetaan hiivakermasta. Hiivakermasta poistetaan vettä suodattamalla. Hiivamassaan lisätään soluja avaavaa lisäainetta, ja se painetaan ekstruuderin läpi erittäin kapeiksi nauhoiksi. Hiivanauhat leikataan pieniksi paloiksi, joita kuivataan lämpimällä ilmalla. Kuivahiiva pakataan suojakaasuun.
Hiivan laadun tasaisuutta, nostatuskykyä, säilyvyyttä ja mikrobiologista puhtautta seurataan koko tuotantoprosessin ajan. Suomalaisen hiivan mikrobiologinen laatu on erittäin korkea kansainvälisestikin verrattuna. Suomen Hiiva ottaa hiivan valmistuksessa huomioon myös ympäristöasiat. Tehtaan käyttämät raaka-aineet ovat lähes sataprosenttisesti kotimaisia. Hiivan kasvatuksessa syntyvä jäännöstuote vinassi on vähäsokerista juurikasmelassia joka toimitetaan rehuteollisuuden raaka-aineeksi tai toimittaa sellaisenaan biokaasutuotantoa varten.
Suomen Hiiva Oy:lla on käytössä sertifioitu ISO 9001:2008 mukainen laatujärjestelmä.